Mitä mittausta (!)
Vasemmassa kuvassa vuoden takaa oli kokeilussa vessapaperikiharat. Kaikkea sitä tulee kokeiltua!
Eilen tuli pitkään odottamani paketti, joka sisälsi uuden Apple watchin. Laitoin kellon eilen käteen ja vähän säädin ja kääntelin. Olin jo pakettia odotellessa päättänyt tämän viikon aiheen blogiin. Se on mittaaminen, jota teemme hyvinvoinnin ympärillä.
Aloin pohtia mittaamisen motivaatiota. Monille mittaaminen ja sana tavoite voi vetää motivaation miinukselle ja palauttaa nuoruuden urheilusuoritukset mieleen. Ehkä ensimmäinen asia mittaamisessa onkin se, että tämä ei ole kilpailu, vaan mittaaminen on itseä varten. Lukuja ja mittareita ei mielestäni kannata kytätä päivittäin, vaan ehkä viikkotasolla ja edistystä kannattaa verrata esim kuukauden takaiseen tilanteeseen. Yksi flunssaviikko ei vielä pilaa kunnonkohotusta. Pidetään siis ohjat itsellä hallussa, ettei mittarit vie miestä tai naista. Näitä mittareita seuraan itse:
Askeleet päivittäin
Uni
Syke
Paino
Ravinto (En seuraa kaloreita kovin tarkasti tosin)
Omat mitat mittanauhalla
Kehonkoostumus (lihasmassa, rasvaprosentti)
Palautuminen, sykevälivaihtelu, stressi (Oura)
Kuntotesti (Polar)
Itselläni mittaaminen alkoi ensimmäisestä sykemittarista vuonna 2002 noin. Anno 2002 :) Silloin mittarista sai jo kuntoilun sykealueet eri treeneihin ja kuntotestin sykevälin vaihteluun perustuen. Tykkäsin jo silloin kuntoilussa tavoitteellisuudesta ja oli mukava huomata kunnon kohenevan kuntoilun myötä. Jo silloin sykemittari määräsi kevyempiä treenejä viikolle kuormituksen mukaan, kun kroppa olisi halunnut palautella ja minä yleensä en. Olen edelleen huono kevyesti liikkumaan, mutta oppinut jo paljon.
Täytyy myöntää, että tuosta sykemittarista pääsi välillä patterit loppumaan ja käyttäjänainenkin oli välillä pitkillä liikkumattomuustauoilla. Pieni pelko on toki aina: Mitä jos taas motivaatio lopahtaa? Tosin se ei ole mittareista kiinni. Toisaalta opin jo silloin nuo perusasiat liikunnan kuormituksesta, sykealueista ja palautumisen tärkeydestä. Onneksi mulla myös toistaiseksi on aina ollut jonkinlainen perusvalmius liikkumiseen, jolloin kunto on noussut nopeasti, kun olen liikunnan uudelleen aloittanut. Lihakset muistaa kyllä jutut!
Tällä hetkellä huomaan mittaavani jo aika montaa asiaa, kun tuota listaa katsoo. Omasta mielestä mittaaminen ei suorittamisen puolelle vaan on seurailevaa ja reagoivaa. En siis pakolla suorita mitään mittaamistani asioista. Kerran painonpudotuksen alkuvaiheessa syksyllä 2019 tosin, kävelin uudestaan pihatien päähän, jotta sain 10.000 askelta päivässä täyteen. Huomasin sen silloin jo itsekin, et nyt hep :) Tiedän, että moni on tehnyt tämän saman. Mittaamisessa tulee myös esille se armollisuus itselle. Kannattaa asettaa itselleen tavoitteita, jotka on pilkottu mahdollisimman helposti saavutettavaan muotoon, kuten esim. tuo 10.000 askelta päivässä tai vaikka puolen tunnin kävelylenkki 4 kertaa viikossa. Stressi huonontaa kaikkia mahdollisia mittareita eli kun stressitaso on matalampi myös palautuminen ja uni ovat parempia ja se taas auttaa esim. painonpudotuksessa.
Pohdin vanhoja terveyden mantroja syömiseen ja liikuntaan liittyen: Puoli kiloa päivässä, lautasmalli, 10.000 askelta päivässä, 30 min liikuntaa 3 kertaa viikossa. Nämä mantrathan ovat edelleen paikkansa pitäviä ja monet niistä ovat jo omasta koulumaailmastakin tuttuja. Nyt 2020-luvulla ne on saatu useammille käyttöön, kun ne on saatu appiin tai mittariin seurattavaksi. Kukaan ei huudellut kasarilla, että mä sain 10.000 askelta täyteen (en ainakaan usko), mutta nykyään monen meidän suusta kuulee, kun kello piippaa, jossain kohti saavutuksen merkiksi. Vanhat keinot ovat siis pussillinen uusia, kun ne pistetään älymuotoon ja saadaan pelillistettyä tai vaikka graafiseen seurattavaan muotoon. Mutta summana tästä: Ihan vitsin hienoa, että tätä joskus tylsää asiaa, on saatu pakattua motivoivampaan muotoon.
Mites ne pettymykset sitten? Kun uni ei tule ja yöt ovat välillä yhtä pyörimistä. Välillä mittarit ovat punaisella. Pitääkö silloin mittarit sammuttaa ja suorittaa mittausta vähemmän? Ainakin jos mittaus stressaa niin kyllä. Pelkkiä mittareita ei kannata uskoa vaan kannattaa myös pysähtyä ja kuunnella itseään - ilman mittareita. Toisaalta joillekin auttaa myös se, että kello muistuttaa hengitysharjoituksista ja hengitys auttaa taas palautumiseen ja stressiin. Mulla on mindfullness-harjoituksia vasta vähän kokeiltu, mutta jos kiinnostaa niiden tieteellinen perusta, niin kannattaa tutustua. Siinä on kyllä vankka perusta, miksi kannattaa hengitellä ja rentoutua. Ylipäätään kannattaa miettiä syvemmin, mitä haluaa tavoitella ja mikä on omien arvojen mukainen tulevaisuuden tila. Ehkä ne mittarit sitten muokkaantuvat ilman pakkoa itselle sopiviksi.
Jonkinlaisessa utopiassa toivon, että nämä mittarit yhdistyisivät tulevaisuudessa myös terveydenhuollon ja työterveydenhuollon käytettäviksi ilman kyttäysmielialaa ja tietoturvaongelmia. Siinä on kyllä isoja haasteita, mutta tavallaan, kun sitä tietoa on ihmisellä itsellään niin paljon käytössä, niin miettikää, mitä se olisi sitten ammattilaisen avittamana. Kuitenkin me tulkitsemme kaikkea tuota tiedon määrää vielä niin vaillinaisin tiedoin, että välillä nuo vie ihmisiä enemmän kuin ihminen niitä.
Mitä mittaaminen on sitten mulle antanut? Yritän melkein joka päivä liikkua sen 10.000 askelta vähintään. Seuraan palautumista Ouran avulla ja jätän pitkän lenkin väliin, jos palautuminen on heikkoa. Priorisoin unta yhä enemmän. Aikataulutan esimerkiksi syömistä niin, etten mene täydellä vatsalla nukkumaan. Siinä ehkä ne tärkeimmät, ilman suurempaa suorittamista.
Täydellinen kesäkurpitsavuoka (keto)
Täydellinen syysillan herkku
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
1 munakoiso
1 paprika
400 gr jauhelihaa
1 sipuli
Tomaattimurskaa tölkki
Mustapippuria
Chiliä
Suolaa
100 g fetaa
Lehtipersiljaa
Pilkoin ensin kesäkurpitsan, munakoison ja paprikan kuutioiksi ja kääntelin oliiviöljyssä ja paahdoin niitä 200 asteessa noin tunnin ajan sillä aikaa kun tein tomaattikastikkeen. Kuullota sipuli ja paista jauheliha. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Keitä kasaan. Tomaattikastike saa olla suht kuivaa. Sitten paahdetut kasvikset ja kastike sekaisin ja uunivuokaan. Annoin olla uunissa vielä sen 25 minuuttia 175 asteessa. Murskasin päälle fetaa ja laitoin vielä 10 minuutiksi uuniin, jotta juusto sulaa. Valmiin vuoan päälle leikkelin lehtipersiljaa.
Mulla oli keskiviikkona kokopäivän vilu ja olisin voinut syödä napostella vaikka mitä. Siksi piti laittaa jotain uuniruokaa. Mielestäni hyvä esimerkki myös oman kehon kuuntelemisesta :) Tuo oli kuitenkin aika kevyt herkku ja söin eilen nälkäisenä loput kylmänä Ikean kiposta ja sekin oli hyvää. On mun omasta päästä tuo resepti.
Ihanaa viikonloppua ihmiset! Mulla on luvassa tänään opiskelupäivä ja huomenna haravointitalkoot. Kivaa ohjelmaa siis luvassa ja ehkä jotain tuonne instan puolelle myös stooreihin. Seuraathan @ positiivinen_kierre instassa.
